Harmaata, märkää, pari astetta plussaa. Nääääää. Me haluamme pakkasta, tähtikirkkaita öitä ja lumihiutaleita, paljon lumihiutaleita! Tulee se talvi, on tullut joka vuosi tähänkin asti, mutta kun tulisi jo. Vaikka tälle kaudelle ei mitään kilpailullisia tavoitteita olekaan, on tämä lumen odottamisen tunnetila näköjään aivan samanlainen kuin aina ennenkin.

Ainoa tällä hetkellä säännöllisesti treenaava koira on Pate, jonka kanssa olemme alkaneet hioa jälleen tokokuvioita - on muuten näppärää pakata lapset tuplavaunuihin, ottaa pari koiraa mukaan ja kipitellä lähimmälle parkkipaikalle levittelemään ruutumerkkejä. Häiriöharjoitustakin tulee omasta takaa, kun mukana on yksi merkeistä erityisen kiinnostunut metrin mittainen tonttu joka tekee parhaansa levittääkseen ne heti, kun äidiltä silmä välttää ;) Lisäksi on havaittu, että Pate kestää jo oikein hyvin myös sen, kun makupalarasiaa ravistellaan sen nenän edessä paikallaolossa ja kesken seuraamisen joku alkaa vinguttaa lempilelua metrin päässä :D Pikkuapuri on muutenkin aivan mainio, kantaa milloin mitäkin muovikippoa koirien nenän eteen, ottaa katsekontaktin koiraan ja hokee "vapaa, vapaa"... Toinen hyvin hallinnassa oleva käsky on "hii-jaa!".. olisikohan lapsiparka joskus ollut mukana ruokkimassa huskeja vai mitä luulette? :)

Huskytkin kyllä juoksevat aina, kun vain tilaisuus tulee, mutta tänä syksynä olosuhteet ovat olleet himpun verran haastavammat kuin aiemmin. Perhe-elämän puolesta treenaus pari kertaa viikossa kyllä onnistuisi, mutta milloin on hajonnut auto, milloin sairastuttu koko joukko - säännöllisestä treenistä siis on ihan turha puhuakaan. Tälläkin hetkellä ihana ystävämme Purtilo Pakettiauto on telakalla, ja koska perheautona toimivaan farmariin ei koiravaljakkoa saa kiinnitettyä, on koirat pitänyt jakaa kahteen porukkaan ja sitoa liinat mönkkärin keulaan. Eipä sillä, mönkijällä on mahtavan mukava treenata pitkän tauon jälkeen, mutta samassa ajassa kuin treenaisin puolet koirista mönkijällä, ajaisin koko porukan autolla.

Sirenin kuntoutuminen edistyy hyvin, paitsi että ulkokoiraksi se ei enää aio ruveta. Olen yrittänyt alkaa vähitellen pitämään sitä edes päiviä pihalla, mutta vanhapiika tuntuu keksivän aina mitä luovimpia tapoja paeta tarhasta. Vapauteen päästyään se juoksee suorinta tietä portaille ja odottaa siinä, kunnes joku avaa oven... No, toisaalta, ei siitä sisällä mitään haittaakaan ole (huomaamattomampaa sisäkoiraa saa hakea), joten olkoon sitten. Ainakin toistaiseksi...