Kennelyskän osalta ollaan päästy jo siihen vaiheeseen, että enää Fenris ja pennut köhivät. Voiton puolella siis jo vähitellen... Musherin pinna meinaa välillä kiristyä, sen verran kovat vieroitusoireet on ollut kun ei kuukauteen ole päässyt jalaksille lainkaan. Mutta ehkä jo viikonloppuna uskaltaisi valjastaa ensimmäisinä tervehtyneet koirat? Aksu ei toipunut taudista samaa tahtia muiden kanssa, joten viime viikolla toin sen vastaanotolle verikokeita varten. Diagnoosina oli kennelyskä + sydänlihastulehdus, MUTTA hyvänä puolena on se, että eosinofiilejä ei verinäytteessä ollut lainkaan. Eli nyt kärsitään "vain" normaalista yskästä sekä sen jälkitaudista ja ollaan antibioottikuurilla, EBP:n paluulta tämä ei ainakaan nyt vielä vaikuta. Uudet verinäytteet otetaan ensi viikolla ennen lääkekuurin loppua, ja toivotaan taas parasta...

Piilopoluilla aletaan vähitellen rauhoittua joulun viettoon. Koiratkin ovat nähtävästi olleet tämän vuoden aikana aivan kiltisti (sittenkin!), sen verran iso pino on kaikenlaisia paketteja niillekin kertynyt. Pate lienee tonttujen suosikki, mutta ipanat tulevat hyvänä kakkosena. Niistä on kasvamassa kutakuinkin pieniä, tappijalkaisia malamuutteja, kuten ohessa olevat 16-viikkoiskuvat osoittavat. Osansa tappijalkaisesta vaikutelmasta antaa varmasti muhkeat talviturkit, mitkä näille on kasvanut, sekä se fakta, että ne kyllä aina varmasti ovat ruoka-aikaan kotona... On kyllä tosi vinkeää nähdä, mitä tapahtuu kun näitä laitetaan ensimmäisiä kertoja valjaisiin :D

Ikru

Ikru - Tuomaksen sanoin " Istna Tiikerin vaatteissa"

Indigo eli Iko

Iko, oma pieni muutinpoikaseni :)

Ikru

Ikrulla on jotenkin tuttu ilme. Jenni H. varmaan tunnistaa, kenen itsevarmuudella tässä(kin) kuvassa istuskellaan ;)

 

Iko