Olemme saaneet viime viikot seurata jatkokertomusta, joka kaiken kaikkiaan sai alkunsa juhannuksena. Tapahtui se klassinen - Istna juoksussa tärppipäivillä ja viereisessä tarhassa Tiikeri, joka kirjaimellisesti teki kaikkensa saadakseen morsiamensa. Oli käynnissä viivytystaistelu Mari vastaan Tiikeri, jossa minä pystytän mitä moninaisempia barrikadeja kahden tarhan välille (ketjuun Tiikeriä ei tarhassa voi laittaa, koska sillä on ikävä taipumus yrittää välillä kiipeillä), joita Tiikeri sitten tuhoaa minkä ennättää. Ja lopulta kävi toki niin, että luonto voitti ja juhannuspäivänä Tiikeri löytyi tarhasta kirjaimellisesti itse teosta Istnan kanssa.

Jatkokertomus sai lisäosan kolmen viikon kuluttua, kun Istna ultrattiin tiineeksi (tietysti, vahinkoastumisethan onnistuvat aina). Tiineys yritettiin keskeyttää Alizin-pistoksilla, mutta minulla oli jo lähdöstä sellainen olo, että kaikki ei nyt mene niin miten tässä suunnitellaan. Viikon kuluttua ultraan, ja edelleen näkyi sikiöitä. Eläinlääkärit lohduttivat, että eiköhän ne todennäköisesti ole kaikki kuitenkin imeytymässä pois kun pistokset on annettu aivan oikein. Ja taas viikon kuluttua ultraan. Kohdun olisi nyt jo lopultakin syytä olla tyhjä. Eikä mitä. Siellähän niitä kavereita möllistelee edelleen. Tässä vaiheessa päätin, että uutta pistosta Alizinea ei sitten enää anneta, pitäköön Istna ne pentunsa kerran ovat tähän saakka jo selvinneet. Tosin jonkin verran epäselvää oli vielä, ovatko pennut jääneet kesken kehityksen ja kuolleet kohtuun (mutta eivät siis imeytyneet pois), vai ovatko ne aivan normaaleja ja eläviä. Tällä viikolla Issu siis ultrattiin vielä neljännen kerran, ja nyt näkyi jo sikiöiden liikkeetkin kohdussa. Ehdottomasti useampia, ja ehdottomasti eloisia.

Jotta sillä tavalla. Meille on siis tulossa pentuja tässä näin parin viikon sisään. Laskettu aika on kutakuinkin viikon 34 lopulla, mutta voisin kuvitella että Istna haluaa pitää meitä jännityksessä ja synnyttää vasta seuraavalla viikolla. Ensi viikolla vien sen vielä röntgeniin, missä katsotaan että montakos lapsukaista siellä masussa asustelee, että hivenen tietää varautua ennakkoon. Nyt alkaakin sitten kiireinen pentutarhan rakennusprojekti koppeineen päivineen, pentulaatikosta nyt puhumattakaan. Tuleva äiti itse asustelee nyt sisällä ja voi oikein paksusti ollen ylen tyytyväinen itseensä.

(Pakko on tosin tunnustaa, että nyt muutaman päivän asiaa sulateltuani alan itsekin olla aika innoissani. Pariin vuoteen ei ole pentusia Piilopoluille syntynyt, ja onhan se vaan niin ihanaa päästä taas hoitamaan koiravauvoja. Pennuista ainakin yksi on varmaan pakko jättää kotiin, mutta mikäli niitä on tulossa enemmän, hyviä, ulkoilevia ja harrastavia koteja etsitään. Pennut tullaan DNA-testaamaan ja rekisteröimään ajallaan. Ne kasvavat elämänsä ensimmäiset viikot sisätiloissa ja myöhemminkin läheisessä kontaktissa ihmisiin ja toisiin koiriin. Istnasta ja Tiikeristä lisää tietoa löytyy kotisivuilta tai ottamalla suoraan yhteyttä minuun: mari (at) piilopolku.net )

Tuleva äiti hymyilee.

 

Lopuksi vielä koirien kesäiloa: