Pate on vilpitön koira. Haluaa auttaa kaikessa mahdollisessa, erityisesti heräämisessä aamuisin. Mikä on oikein mukavaa silloin, kun on tarkoituskin herätä viimeistään kello seitsemän. Sitten taas, jos sattuu olemaan iltavuorossa töissä, ja olisi mahdollisuus nukkua pitkään, aamun ensi säteistä riemastunut iso kelpienrötkylä ei ehkä ole niin kovin miellyttävä tapaus. Mutta kun Paten mielestä elämä on ihanaa ja aamut erityisesti, niin täytyyhän se ilo välittää kanssaeläjillekin :) Ja peiton alle on muuten turha piiloutua, sillä ihan varmasti sinut kaivetaan esille joko enemmän tai vähemmän väkivaltaa käyttäen... Tokihan tuo uskoo, jos sen komentaa rauhoittumaan, mutta silloin isot korvat valahtavat sivulle ja silmissä on Hyvin Loukkaantunut "miks täällei saa mittään tehä.." -ilme.
loka08patesammal.jpg

Pate osaa myös käydä ruokkimassa huskyt. Se tietää, että ensiksi pitää hakea sisältä vettä lihaämpäriin. Sitten mennään ruokavarastolle, jossa kelpien huolellisella opastuksella laitetaan toiseen sankoon juuri oikea määrä kuivamuonaa. Sen jälkeen onkin jo pikkumiehellä kova kiire tarhalle pitämään järjestystä yllä -tiedä vaikka Wimma hyppäisi aidasta yli (!!) jos ei Pate ole verkolla vahtimassa. Ruokintajärjestyksenkin Pate osaa ulkoa ja katsoo tarkasti, ettei kukaan huskyista ala syömään ennen kuin on lupa. Lopuksi vielä viedään ämpärit takaisin varastoon, ja jopa on taas kelpien tärkeä tehtävä hoidettu. Ja auta armias, jos jollakin kerralla Pate ei pääse mukaan ruokkimaan! Se on Hyvin Huolestunut ja aivan varma, ettei nyt mikään ole mennyt oikein.
loka08paterannassa.jpg

Ruokinnan lisäksi Pate osaa kohta pukea huskyille valjaatkin. Tai ainakin se yrittää, enemmän tai vähemmän ansiokkaasti, paimentaa huligaanijoukkoa autoon, kun ollaan lähdössä treenaamaan, ja kun tullaan treenitielle ja aletaan valjastaa koiria, se vahtii, että jokaiselle tulee varmasti oikean kokoiset valjaat päälle. Tauoilla sen täytyy päästä tarkistamaan, että jaksavathan kaikki varmasti juosta ja että juottoliemen koostumus on oikea eikä törppö omistaja avustajineen vain yritä myrkyttää sen viattomia ystäviä. Kun päästään takaisin kotiin saakka, täytyy toki ohjata väsyneet kaverit oikeisiin tarhoihin, ennen kuin voi tyytyväisenä palata sisälle.
loka08patekatse.jpg

Syliin kiipeämisessä Pötkis on myös erityisen ansiokas. Ihan sama, mistä kulmasta tai mitä olet tekemässä,  kun Pate tahtoo syliin, niin sehän tulee. Tokihan jokainen varmasti ilahtuu sylillisestä pientä kelpietä, tuumii Pate, eikä halua muistaa, että siitä on kasvanut melkein parikymmenkiloinen vähemmän-pieni musta mönkiäinen.

loka08patehead.jpg

Osaa Pate toki paljon muutakin. Se kaivaa Säde-sammarin kanssa ansiokkaasti äidille uusia kukkapenkinpaikkoja ympäri pihamaata, ja sitten vielä mielellään kuorruttaa Säteen mullalla niin että Säde valkoisena koirana joutuu pesulle, mutta se itse mustana ja lyhytkarvaisena ei. Sen lisäksi se on saanut jopa vanhan hapannaaman, Viirun, leikkimään itsensä kanssa. Mitäs siitä, jos ne sisällä rallia juostessaan ajavat koko talouden hulluuden partaalle, pääasia, että Viiru on taas iloinen ;) Lisäksi on vielä mainittava, että Pate on oikein erinomainen tuomaan kenkiä. Sitä vain en ole vielä selvittänyt, kenelle se niitä milloinkin on tuomassa. Mutta lukemattomia ovat ne kerrat, kun kiireessä töihin lähtiessä olen juossut ympäri taloa etsimässä kenkiäni ja löytänyt niitä mitä ihmeellisimmistä paikoista, kiitos erään pienen Pate-pojan...

Mutta on se herttainen otus. Jotenkin niin erilainen kuin nuo minun pohjoiset pystykorvani, että olen välillä aivan ihmeissäni sen kanssa. Kumpikaan ei ole toista huonompi tai parempi, ja parhaimmillaan yhteiselo kai onkin juuri silloin, kun jokainen voi olla rauhassa oma itsensä ja tietää, että on rakastettu juuri sellaisena, kuin on.