..paitsi taivaalta, niin muutenkin. Hyvin alkanut treenaus kesän toko- ja agilitykautta varten katkesi Viirun kohdalta eilen, kun se onnistui jättämään vasemman takajalkansa jumiin kuistin laudoituksen väliin. Kokeillessa yksi varpaista kuumotti ja aristi vähän. Seurauksena se ei laskenut painoa jalalle enää ollenkaan, joten eläinlääkärillehän se oli tänä aamuna suunnattava. Pelkäsin jo, että menikö siltä polvesta nivelsiteet, mutta onneksi näin ei kuitenkaan ollut asianlaita. Saldona nivelen kohdalta murtunut varvas, jonka pitäisi parantua levolla ja kipulääkekuurilla. Varvas kuitenkin todennäköisesti tulee luutumaan vähän vinoon, eli agilityt taitaa nyt olla meidän kohdalta tehty... :( Tokon joukkue-sm:it jää myöskin väliin; vaikka murtuma ehtisikin parantua, niin kipulääkkeissä on Kennelliiton 28 vuorokauden dopingaika eli sinne emme ehdi mitenkään. Se siitä(kin) sitten. Ärsyttäähän se, eikä niin kovin vähääkään.... ...

Milou ja Kenna alkavat osoittaa murrosiän oireita, varsinkin aikaisemmin vieressä kiehnännyt Milou on nyt niin isoa poikaa. Kun yritän rapsutella sitä vähän pitempään, sille tulee juuri semmoinen murkkuikäisille tyypillinen, vähän vaivautunut "hei äiskä, älä pliis lääpi" -ilme. No, jospa se jo muutaman kuukauden päästä palautuisi omaksi itsekseen ;)

Mieli on melko matalalla nyt. Tiedän, pitäisi olla onnellinen, että Viirulle ei pahemmin sattunut, mutta on vain niin vaikea käsittää että agilitykentälle ei sen kanssa ennen loppukesää ole varmastikaan asiaa. Ja sittenkin vaan eläkeläisagia matalilla hypyillä ja rauhallisella tahdilla. No, jospa tuo lumen ja rännän tulo taivaalta loppuisi ja mielialakin vähän tästä piristyisi...