Pikainen päivitys, pitäisi olla tekemässä jo aivan muita asioita.

Tällä viikolla huskyt ovat päässeet juoksemaan aamuisin, koska olen itse ollut iltavuorossa töissä. Koiria tuo ei tunnu haittaavan, mutta allekirjoittaneen unet jäävät liian lyhyiksi (eihän nyt seitsemän tuntia voi riittää täysikasvuiselle ihmiselle, eihän?!). Toisaalta, on se ollut sen arvoista. On jotenkin niin ihana lähteä liikkeelle valjakolla aivan pilkkopimeään, ja sitten vähitellen huomata, kuinka aamu alkaa sarastaa ja valo voittaa pimeän. Tähän aikaan vuodesta ei tosin kovin pitkäksi aikaa, mutta kuitenkin.

Tänä aamuna nousin sitten taas kuudelta, pakkasin kahdeksan huskya ja Paten autoon, ja taas lähdettiin kohti lumista metsää. Koska aamu tuntui jotenkin kankealta, otin vielä mukaan upouuden ipodini piristykseksi. Siellä sitä mentiin ylös ja alas vaaranlaitaa. Valo alkoi hiljalleen levitä itäiseltä taivaanrannalta, ja auringonnousun hetkellä kuulokkeista laulaa James Blunt pehmeästi "My life is brilliant". Koirat nostavat samalla laukan ja minä seison jalaksilla ajatellen, että niin, niin tosiaan on. Ihan pienen hetken olin niin onnellinen, että melkein sattui.

On se vaivan arvoista. Tällaisten aamujen -hetkien- takia sitä jaksaa päivästä toiseen. Tuleehan niitä takaiskuja, mutta juuri nyt, tuon hetken tunnelman tavoittaneena, voin sanoa olevani sekä hyvin onnekas, että onnellinen. Kiitos kaikille teille, jotka olette tehneet tästä unelmasta mahdollisen, ja auttaneet minua eteenpäin omalla polullani.