Kennan pikkuisia, ikää 2 vrk

Ja me saimme muutaman lisää juuri ystävänpäivänä. Kenna synnytti sunnuntai-iltana neljä reipasta poikaa ja kaksi suloista tyttöä, ja kasvattaja on taas kerran aivan myyty pikkuisten edessä!

Nimien pohdinta alkaa olla nyt kuumimmillaan, tai lähinnä se, mikä nimi istuisi millekin pennulle. Ei millään malttaisi odottaa, että nappulat kasvavat ja silmät aukeavat ja niiden kanssa pääsee toden teolla touhuamaan.

Yksi pentu on muuten mahdollisesti vielä vapaana...

 

Paten kanssa kävimme Kemijärvellä tokoilemassa reilu viikko sitten. Pistesaaliiksi kertyi 168 p. ja ykköstulos, mutta itse suoritukseen en voi olla kovin tyytyväinen. Jostain syystä Pate paineistui taas kehässä valtavasti ja rauhoitteli minua käytännössä koko suorituksen ajan. Nyt onkin ollut sitten kovasti mietinnässä, miten tätä ongelmaa päästäisiin purkamaan. Erilaisia vaihtoehtoja ja ideoita jo on, nyt vain ohjaaja joutaisi ottaa itseään niskasta kiinni ja pistää toimeksi ;)

Leena kaipaili talvista kuvaa Patesta -tässä kelpipojan uusin harrastus. Vähän laadukkaampia kuvia lupaan saada aikaiseksi tässä lähiviikkoina ;)

Pate kelkkailee