Mistä tietää, että kevät on tulossa?
Vesilätäköistä, kurahousuista, kumisaappaista, puron lorinasta... Huskien karvanlähdöstä, kopin katolla auringossa loikoilevista koirista... Pentukävelyistä ja siitä, että alkaa tehdä mieli treenata kaikkea muutakin kuin valjakkoajoa. Tervetuloa kevät, kesä ja uudet kujeet!
Viti on nyt muuttanut pysyvästi sisäkoiraksi, ja alkanut siinä samalla muistutella liki kuuden vuoden takaisin tokokuvioita mieleensä. Ties vaikka agilitykentälläkin pääsisi pyörähtämään ;) Tältä näyttää tauon jälkeen - vähän on perässä vedettävää mallia tämä diiva nyt, kun oli ilmeisesti väärät palkat matkassa. Ja omiaanhan tuo puuhailee siellä ja täällä, mutta ei sillä niin väliä. Ihanaa on nähdä se loiste Vitin silmissä kun pääsee pitkästä aikaa puuhailemaan ja käyttämään aivojaan.
(eikä kannata kiinnittää liikaa huomiota laadukkaasti kuvattuun videoon - kännykkä lumihangen päällä....)
Myös Pate toki treenailee, tokoa minun ohjauksessani ja agilitya Heidin. Jälkimmäisessä koiraa ei samaksi uskoisi, kun vertaa vuosi sitten tehtyjä ensimmäisiä treenejä tilanteeseen nyt. Tokossakin ehkä alkaa edistystä näkyä kun treenikertoja tulee enemmän kuin kerran kuukaudessa... Tässä pätkässä Pate opettelee takajalkojen käyttöä leikkimisen ohessa. Seuraamisessa on edelleenki paaaljon tekemistä mutta kyllä se siitä, pikkuhiljaa, ainakin tuntuu että se perusvire alkaa pikkuhiljaa löytyä.
En ole koskaan aiemmin nähnyt Paten seurausta videolla, ja minusta on aina tuntunut että se ei näytä ollenkaan hyvältä. Nyt kun tuota katselen, niin ei tuo nyt niin kauhean näköistä ole. Ehkä kyse on on vain siitä, että Paten tyyli tehdä tokoa (ja kaikkea muutakin) on vain niin kertakaikkisen erilainen kuin aiemmilla koirillani että minulla edelleen on hieman sopeutumisvaikeuksia...
Pennut kasvavat ja kaunistuvat. Ovatkin kyllä aikamoisia rohkelikkoja koko joukko, erilaisia persoonia mutta mainioita tyyppejä silti (tai ehkä juuri siksi). Kiuta muutti muutama päivä sitten Heidin laumaa vahvistamaan tuohon naapuriin, Kivalon seurasta saamme nauttia vielä muutaman viikon ennen kuin sen kotimatka kohti Pohjanmaata alkaa. Tiedän jo nyt, että ei tule olemaan helppoa päästää Kivaloa menemään (vaikka parempaa kotia se tuskin voisi saada), hyvin, hyvin mielellään voisin sen pitää itsekin :)
Kommentit