Aloitetaan kuitenkin niistä hyvistä. Viime viikonloppuna siperianhuskien erikoisnäyttelyssä tulokset olivat omien koirieni kohdalla paljon enemmän kuin odotin; brittiläisen kasvattaja-tuomarin arvostelemana sekä Kenna, Frigga että Flamja saivat kaikki kolme eri:n, mukavat arvostelut (jotka tosin ovat miltei sanasta sanaan toistensa kopioita vaikka koirat ovatkin keskenään erilaisia) ja Kenna sekä Flamja sijoittuivat molemmat omissa luokissaan (nuoret ja käyttöluokka) toisiksi!  Viikonloppu oli muutenkin oikein mukava, kiitokset siitä kaikille mukana olleille :)

Pennut kasvavat edelleen, nyt vauhtia riittää jo siinä määrin ettei meinaa enää kamera pysyä perässä. Kaikille neljälle on nyt kodit; Indigo ja Ikru jäävät tänne Piilopoluille, Idefix muuttaa Kittilään ja Istnix, nykyisin Niksi, jää tuohon melkein naapuriin Elinan lauman jatkoksi.

Idefix

Indigo

Istnix

Ikru

Seisomakuvien ottaminen tämän ikäisistä pennuista on melko toivotonta, mutta tässä nyt sentään jotain mitä saatiin aikaiseksi... ;) Myös Nokin kolme pikkuista jaksavat ja kasvavat oikein mukavasti. Tässä kuvaterveisiä järven toiselta puolen:

Pieni Nokipoika :)

Toinen Nokipoika

Ja tässä vielä tyttönen.

 

Miloun haava paranee kovaa vauhtia, toiveita on saada se sulkeutumaan lähimmän viikon aikana. Matka kämmenen kokoisesta avohaavasta kymmenen sentin kolikon kokoiseksi on sujunut paljon nopeammin kuin uskalsin kuvitellakaan, ja hyvä niin. Isoa valkoista poikaa onkin syystreeneissä kyllä jo kaivattu! Milou itse on tosin kyllä ottanut toipilasajastaan kaiken irti, ja nauttinut sisällä olemisesta täysin siemauksin.

Pate puolestaan on osallistumassa viikon kuluttua seuraavaan tokokokeeseensa Kokkolassa. Treenailtu on viime aikoina vähän, mutta kenties sitäkin huolellisemmin? Hyvältä näyttää, jos vain ei tarvitse kaatosateessa tokoilla ;)

Ja sitten loppuun se huono uutinen. Aksulla todettiin parisen viikkoa sitten EBP eli eosinofiilinen keuhkosairaus. Diagnoosiin päädyttiin sinnikkään yskän jälkeen, joka ei käytännössä vastannut antibioottihoitoon lainkaan. Nyt poika on treenissä sivussa, kenties lopun elämäänsä. Tällä hetkellä mennään vielä viikko korkealla kortisoniannoksella, ja sen jälkeen katsotaan, pystytäänkö annosta pienentämään ja jos voidaan, niin kuinka paljon. Jatkuvalla kortisonilla olevan koiran kanssahan nyt ei ilmiselvästi kilpailuihin ole enää mitään asiaa, mutta kun nyt saataisiin edes Aksu takaisin treeniin mukaan nuorempiaan opettamaan. Menetys omalle valjakolleni on valtava, Aksun veroista johtajaa tuskin tulee toista ihan heti, jos koskaan. Mutta yritetään nyt vielä pitää peukkuja pystyssä ja toivoa parasta...