Pellolla juoksentelemassa

Piilopoluilla vietetään ehkä historian rauhallisinta kesää. Olen "onnistunut" hankkimaan itseni liikuntakieltoon ja sairaslomalle ainakin seuraavaksi kuukaudeksi, joten tässä sitä sitten istutaan ja ihmetellään... Onneksi Pate pääsee kerran-pari viikossa Heidin kanssa agilitytreeneihin, ja säät ovat olleet ennätyslämpimät kesäkuuksi niin huskytkin pysyvät vielä toistaiseksi tarhoissaan. Sisäkoirien lenkitykset ovat tällä hetkellä muotoa "ajan autolla pellon reunaan ja päästän koirat irti" sekä "hakekaa keppiä järvestä". Asterix ja Viiru eivät juuri ui, mutta odottavat sitäkin innokkaampina rantavedessä Paten hakemia keppejä ja varastavat ne kelpie-paralta heti tilaisuuden tullen ;) Arkipäivän lisäaktiviteettina Patelle on henkilökohtaisena avustajakoiranani toimiminen, se nostaa jo näppärästi kaikenlaisia tavaroita ja suhtautuu tehtäväänsä kelpiemäisen virkaintoisesti.

Paten ja Heidin yhteistyö vaikuttaisi sujuvan hienosti, ei uskoisi että ennen tätä videota pari on tainnut harjoitella yhdessä alle kymmenen kertaa. Hienosäätöä toki vielä on, mutta lupaavalta näyttää!www.youtube.com/watch (ex-kartturi eli allekirjoittanut voi vakuuttaa, ettei todellakaan viime kesänä päässyt Paten kanssa edes etäisesti tältä näyttäviin suorituksiin....)

 

Pate ja Asterix

Ikru on viettänyt myös sairaslomaa sisäkoirana vajaan parisen viikkoa, se steriloitiin hiljattain. Toipuminen on sujunut hyvin, ja koira alkaa taas olla virtaa täynnä niin kuin kuuluukin. Täytyy kyllä tunnustaa, että se on sisäkoirana ollut niin vaivaton ja mukava, että omasta puolestani voisi vaikka jäädäkin, mutta yksi vanha porokoira ei ole lainkaan samaa mieltä. Viirun mielestä huskyt kuuluvat (ehkä Asterixia lukuunottamatta) pihalle, ja sillä hyvä ;)

Viiru

Paten lentoharjoituksia

Rannassa