Onpa taas aikaa päässyt vierähtämään edellisestä blogikirjoituksesta. Niin paljon on kevään mittaan ehtinyt tapahtua, ettei oikein tiedä mistä aloittaisi. Jos nyt vaikka pentujengin kuulumiset ensimmäiseksi... Pentujen ollessa noin kymmenviikkoisia alkoivat Amra ja Asterix köhistä ja hinkua kummasti. Aluksi sitä ilmeni vain satunnaisesti niiden juostessa pidemmän aikaa tai muuten kiihtyessä kovasti, mutta sekä Henkalla että minulla oli käsitys, että pikkuhiljaa vaiva oli pahenemaan päin. Diagnoosikin löytyi; alaskanhuskeilla esiintyvä nk. wheezer-syndrooma, tieteellisemmin larynx paralyysi (pahoittelen, suomeksi ei vaivasta tietoa juurikaan löydy). Vaiva näyttää alaskalaisilla jollain tavalla liittyvän yhteen valkokirjavuuden sekä sinisten silmien kanssa - sekä Kennalla että Miloullahan on siniset silmät ja valkoiset maskit. Tässä kohtaa hautasimme kaikki haaveet näiden kahden pennun rekikoiran urasta ja keskityimme vain siihen, josko olisi mahdollista saada niiden elämänlaatu pysymään sellaisena, että ne pystyisivät viettämään normaalia seurakoiran elämää. Valitettavasti rakas Amra ehti menehtyä onnettomuudessa ennen kuin pääsi kunnolla tutkimuksiin - meillä kaikilla on niin iso ikävä laikukasta pientä leijonamieltä....

Asterix sen sijaan kävi tällä viikolla Oulussa Akuutissa, jossa se rauhoitettiin röntgenkuvausta ja kurkun alueen tähystystä varten. Asia oli juuri niin kuin oletinkin, kurkunpäässä olevat rustot olivat lähes täysin halvaantuneet kun ne normaalilla koiralla (ja ihmisellä) supistuvat ja laajentuvat hengityksen tahdissa. Tällaisessa tilassa koira joutuu kiihtyessään haukkomaan henkeä normaalia voimakkaammin, kun kurkunpään aukko on niin pieni että rasituksen aikana elimistö ei meinaa saada riittävästi happea. Asterix itse ei ole omasta mielestään sairas ollenkaan, vaan kirmailee edelleen iloisena velipoikansa perässä, syö ja kasvaa ja leikkii niin kuin pennun kuuluukin. Tulimmekin hoitaneen eläinlääkärin kanssa siihen lopputulokseen, että annamme Asterixin kasvaa syksyyn saakka, jonka jälkeen kontrolloidaan uudestaan ja harkitaan mahdollista leikkausta, jossa toinen rustoista avattaisiin pysyvästi. Tällöin luonnollisesti myös ilma pääsee virtaamaan keuhkoihin paremmin. Tällä hetkellä Asterix viettää onnellista kotikoiran elämää täällä meillä, opettelee Patelta uusia hienoja temppuja (hmmm...) ja kulkee ylpeänä Unnan vaunujen vierellä päiväkävelyillämme. Keskiviikkona Ouluun lähtiessä olin täysin valmistautunut, että Asterix tuskin enää tulee siltä reissulta takaisin - nyt onkin aivan ihanaa  kun saimme edes jatkoaikaa.  Luonteessa ei pennulla ainakaan ole mitään vikaa, koira joka ei aikaisemmin ollut nähnyt edes polkupyörää kävelee täysin itsevarmana kontaktia pitäen Oulun keskustassa kuin paraskin kaupunkikoira. Hihnan päässä räyhääviä cityterriereitä se katseli kummastuneen säälivästi - mikäs se teitä nyt oikein riivaa...

Arjakin pyörähti jokunen viikko sitten kylässä Avan ja Anatolin kanssa. Reippaita pentuja kaikki tyynni, myös Arod kuulostaa pärjäilevän Kittilässä paremmin kuin hyvin.

Ryhmäkuvien aatelia...

 

Anatol

 

Paten kanssa ollaan aloiteltu agilitytreenejä talvitauon jäljiltä ja ennätettiinpä jopa yhdelle hyppyradalle virallisiin kisoihinkin! Olisi ehkä voinut hakea vähän enemmän tuntumaa ennen kisastarttia, mutta ohjaaja tyystin villiintyi kun pitkästä aikaa pääsi kokemaan vauhdin hurmaa agilitykentällä. Ja miten kävikään kisoissa - no,viimeistään siellä villiintyi myös kelpie! Hylkyhän sieltä tuli, kuinkas muuten, mutta oli meillä ainakin aivan mukavaa :) Tässä pieni videoklippi taannoisista treeneistä. On se nyt sentään jo vähän sujuvamman näköistä kuin viime kesänä!

Lisäksi tokoa ollaan treenattu, lähinnä edelleen noita paineensietojuttuja muutamilla uusilla mausteilla. Tuli taas joku mielenhäiriö ilmeisesti, kun kasvattaja-Leenan yllyttämänä ilmoitin Paten kelpiejoukkueeseen tokon joukkue-sm:iin. En ole pitkään aikaan ollut missään noissa isommissa agility- tai tokopippaloissa, joten sitä ajatellen johan se on aikakin! Sinne lähdetään hakemaan iloisempaa, itsevarmempaa suoritusta, muuta tavoitetta en suostu ottamaan.

Huskyt puolestaan kieltäytyivät tarjotusta kesälomasta ja omia hermojani säästääkseni oli pakko hommata jonkinlainen kulkupeli, jolla pääsee sulan maan aikanakin ajelemaan. Onneksi Heidillä sattui olemaan joutilas kärry ja niin sitä nyt on sitten viiletetty kolmen-neljän koiran valjakoilla muutaman kilometrin lenkkejä. Mistään fyysisestä treenistä tässä nyt ei oikeastaan ole puhettakaan, kunhan nyt koirien ja omaksi mielenvirkistykseksi käydään silloin tällöin ajelemassa. Mukavaahan se on, päästä taas pitkästä aikaa valjastamaan ja ajamaan koiria :)