Vesilätäköistä, kurahousuista, kumisaappaista, puron lorinasta... Huskien karvanlähdöstä, kopin katolla auringossa loikoilevista koirista... Pentukävelyistä ja siitä, että alkaa tehdä mieli treenata kaikkea muutakin kuin valjakkoajoa. Tervetuloa kevät, kesä ja uudet kujeet!

Viti on nyt muuttanut pysyvästi sisäkoiraksi, ja alkanut siinä samalla muistutella liki kuuden vuoden takaisin tokokuvioita mieleensä. Ties vaikka agilitykentälläkin pääsisi pyörähtämään ;) Tältä näyttää tauon jälkeen - vähän on perässä vedettävää mallia tämä diiva nyt, kun oli ilmeisesti väärät palkat matkassa. Ja omiaanhan tuo puuhailee siellä ja täällä, mutta ei sillä niin väliä. Ihanaa on nähdä se loiste Vitin silmissä kun pääsee pitkästä aikaa puuhailemaan ja käyttämään aivojaan.

youtu.be/n6tevQCij6c

youtu.be/STOWD8QBMEY

(eikä kannata kiinnittää liikaa huomiota laadukkaasti kuvattuun videoon - kännykkä lumihangen päällä....)

Myös Pate toki treenailee, tokoa minun ohjauksessani ja agilitya Heidin. Jälkimmäisessä koiraa ei samaksi uskoisi, kun vertaa vuosi sitten tehtyjä ensimmäisiä treenejä tilanteeseen nyt. Tokossakin ehkä alkaa edistystä näkyä kun treenikertoja tulee enemmän kuin kerran kuukaudessa...  Tässä pätkässä Pate opettelee takajalkojen käyttöä leikkimisen ohessa. Seuraamisessa on edelleenki paaaljon tekemistä mutta kyllä se siitä, pikkuhiljaa, ainakin tuntuu että se perusvire alkaa pikkuhiljaa löytyä.

youtu.be/QKxrsWa-boI

En ole koskaan aiemmin nähnyt Paten seurausta videolla, ja minusta on aina tuntunut että se ei näytä ollenkaan hyvältä. Nyt kun tuota katselen, niin ei tuo nyt niin kauhean näköistä ole. Ehkä kyse on on vain siitä, että Paten tyyli tehdä tokoa (ja kaikkea muutakin) on vain niin kertakaikkisen erilainen kuin aiemmilla koirillani että minulla edelleen on hieman sopeutumisvaikeuksia...

Pennut kasvavat ja kaunistuvat. Ovatkin kyllä aikamoisia rohkelikkoja koko joukko, erilaisia persoonia mutta mainioita tyyppejä silti (tai ehkä juuri siksi). Kiuta muutti muutama päivä sitten Heidin laumaa vahvistamaan tuohon naapuriin, Kivalon seurasta saamme nauttia vielä muutaman viikon ennen kuin sen kotimatka kohti Pohjanmaata alkaa. Tiedän jo nyt, että ei tule olemaan helppoa päästää Kivaloa menemään (vaikka parempaa kotia se tuskin voisi saada), hyvin, hyvin mielellään voisin sen pitää itsekin :) 

Kuusamo Sprint ajettiin siis pääsiäisviikonloppuna. Tapahtuma kaikkineen onnistui yli odotusten, säät suosivat meitä auringonpaisteella ja kunnon yöpakkasilla. Urat olivat todella hyvät ja yleisöäkin paikalla riitti, varovaisen arvion mukaan lähemmäs 200 ihmistä. Ensi vuodeksi on kuulemma tulossa lisää parkkitilaa niin kaikki halukkaat mahtuvat katsomaan ;) 

Itse ajoin 4-koiran luokassa, valjakossa juoksivat itseoikeutetusti johdossa Milou ja Flamja, sekä pyörässä Astro ja Fenris. Alunperin oli tarkoitus ajaa kutosissa, mutta nuorisoseuralaisten toiveena oli, että joku järjestäisi myös lasten ajelutusta. Koska kaikki kynnelle kykenevät paikalliset olivat tietysti kisaamassa, me vaihdoimme Heidin kanssa nelosiin ja kutosen toisen lenkin aikana ajelutimme yleisöä. Olen kyllä ylpeä koiristani, samat koirat jotka ensin juoksevat treeneihin nähden aivan hyvällä vauhdilla kisalenkin, lähtevät hetkeä myöhemmin nurisematta kiertämään peltoa ympäri. Kyllä se vaan taitaa olla niin että hyvät koirat on hyviä koiria, riippumatta siitä, mitä niillä tekee ;) Kilpailussa sijoitus oli 4./12, mihin olen ihan tyytyväinen.

Jonoa ringillä riitti ;)

Ikäänkuin perjantaina emme olisi vielä saaneet tarpeeksi, lauantaina pakkasimme jälleen koirat ja reet ja hurautimme nuorisoseurantalolle, tällä kertaa vuorossa oli virallinen retkiajo.

Kuusi valjakkoa vietti aurinkoisen päivän Ritakorven maisemissa, kilometrejä kertyi reilu 20 pakollisella nuotiopysähdyksellä toki varustettuna. Ja olipa meillä niin mukavaa, että jospa näitä kokoontumisia ensi talvena järjestettäisiin useampiakin :)

Talvi meillä sen kun jatkuu ja jatkuu. Tiet alkavat olla paikoin sulat, mutta metsissä lunta on vielä reilusti yli metrin ja urat aivan kohtuullisessa kunnossa. Koirat ja kuski ovat tyytyväisiä kun kesä ei vielä tullutkaan!

"Samojen tähtien alla

itketään, rakastetaan.

Toisille aika on tullut

syntyä maailmaan.

Toinen on juuri tänään

elämään väsynyt.

Samojen tähtien alta

lepoon hän lähtee jo nyt."

Mikään eikä kukaan voi koskaan Viirua korvata, mutta pehmeiden pentuturkkien nuuskuttelu on parasta terapiaa...

Se oli joskus silloin vuosia, vuosia sitten kun me molemmat olimme niin nuoria,
niin naiiveja, taskut täynnä unelmia... Ehkä se oli se päivä, kun kiipesimme
yhdessä sen sinisen vaaran laelle ensimmäistä kertaa ja sinä kerroit minulle, miten kuunnellaan tuulta... ja me katselimme kuinka aurinko laskinoranssinpunaisena kaukaisten metsien taa, istuimme siellä korkealla yhdessä; sinä, musta viisas koira ja minä, takkutukkainen yksinäinen tyttö... Itäisellä taivaalla ensimmäiset tähdet nousivat, emmekä me osanneet olla päättyvästä päivästä surullisia, olihan niitä edessä meille vielä lukemattomia.
Sen päivän jälkeen me nousimme usein tuota samaa vaaranlaitaa. Välillä mieli
kevyenä, jalat tuskin maata koskettaen - ja toisinaan niin hiljaa, surun kulkiessa
kintereillä. Sieltä ikipuiden katveesta me löysimme rauhan.Sinä istuit niin kärsivällisenä vierelläni, kun minä kokosin risuista nuotiota ja katselimme kuinka
savukiehkurat haihtuivat tuulen mukana. Sinä opetit minulle niin paljon...

Ja tänään, tänään on tullut aika lunastaa tuo lupaus. Mene rauhassa rakas Viiru,viimeinkin olet vapaa.Tunturituulet sinua tulivat hakemaan...

On tullut aika pois se antaa
jota niin paljon rakastaa...

15.4.1999 - 19.3.2012

Minä olen isopoika, nimeltäni Hidden Trail Kunti.  Olen kuulemma saanut nimeni tässä lähellä sijaitsevan komean nyppylän (481 m), Kuntivaaran mukaan. Jossain saamen murteessa Kunti tarkoittaa myös karhua.

Me olemme pentueen nokinenät, niin kuin tuo "kakkosäiti" meitä kutsuu. Vasemmalla valkopiirtoinen Kiuta ja oikealla pentueen neitokainen, Kirma. Kiuta on saanut nimensä paikkakunnan kuuluisimmasta koskesta, Kiutakönkäästä, ja Kirma taas - no, tuo kakkosäiti sanoi, että kun "se vaan näyttää Kirmalta".

Ja tässä köllii Kivalo, jonka nimi on peräisin tuon meidän kepon kotiseuduilta alkavasta vaarajonosta.

Hei taas ensi viikkoon!!

Siinä ne nyt ovat, kauan odotetut, hartaasti haaveillut. Pentupesä tuhisee tyytyväisenä, mammakoira on väsynyt mutta onnellinen. Neljä pientä rekikoiran alkua, kolme poikaa ja yksi tyttö (kuvassa toinen vasemmalta). Miten ikinä näistä voi luopua yhdestäkään?!  (No, ehkä sitten tuossa kuuden viikon päästä se ei enää tunnu ollenkaan niin mahdottomalta.... ;)

Olen niin tyytyväinen siihen, että nämä pikkuiset ovat nyt tässä, käsin kosketeltavina. Kasvakaa reippaiksi, iloisiksi huligaaneiksi, tulkoon teille kevyet askeleet ja palava into siihen työhön, jota vanhempanne ja isovanhempanne niin kauas kuin sukutaulu yltää ovat myöskin rakastaneet.

Pentujen isä on 12-vuotias johtajakoira Kefeus Figo Talkeetna. Figo on tehnyt leipätyönsä safarijohtajana ja on edelleen 12-vuotiaana aktiivinen ja pirteä. Sillä on ainoastaan yksi aiempi pentue, josta on tullut useampia poikkeuksellisen hyviä johtajakoiria. Kennan ja Figon pentujen sukutaulu on juuri sitä, mitä itse kasvatustyöltäni haen - mitään takeitahan eivät "pelkät nimet sukutaulussa" tietenkään anna, mutta jospa se todennäköisyys olisi suurempi...

Tuleva mammakoira on päässyt pakkasia pakoon kotisohvalle, kuten kuvastakin näkyy, ja nauttii olostaan täysin siemauksin. Parin viikon kuluttua päästään jo pentulaatikkoa kokoamaan...

Niin joo, lisäys niistä pakkasista. - 40 C on mennyt rikki jo ainakin yhtenä yönä, meillä oma mittari loppuu -35 asteeseen eikä sitä ole auringon laskun jälkeen enää tällä viikolla juuri näkynyt. Päivänvalon aikaan sentään ollaan -30 tietämissä. Valjakkotreenit ovat jääneet tältä viikolta välistä, mutta päivittäin ulkoillaan juoksutarhassa ja jos aikaa riittää, myös tuolla takametsässä. Pate lähettää terveisiä etelään, näissä kuvissa -33 eikä tässä mitään tassuja jouda nostelemaan (takin nyt sentään huolii päälleen kuitenkin) kun täytyy pitää huskyjoukko hanskassa ;)

Kuvassa Kenna ja Flamja johtajina syystreenissä 2010.

Toiveissa olisi myös koko syksyn koiria vaivanneen huonon onnen kääntyminen. Ensin alkusyksystä loukkaantui Siren, sitten Tiikeri alkoi ontua, Ikru sairastui ja menehtyi, Tiikeriltä löytyi ontumisen lisäksi kasvain eikä jalkakaan parantunut... Kovan onnen soturi Tiikeriltä röntgenkuvattiin pariin otteeseen molemmat takajalat, kuvia lähetettiin ortopedin konsultoitavaksi eikä niistä mitään löytynyt - koira vain ei kestä treeniä ollenkaan. Tarhassa ollessa liikkuminen on epäpuhdasta, mutta on loppujen lopuksi vaikea sanoa, kumpaa jalkaa se viime aikoina on varonut enemmän. Eläinlääkärin hoitokertomusta lukiessani huomasin että ensin se on ontunut oikeaa, sitten vasenta, sitten taas oikeaa... Koska röntgenkuvissa siis ei näkynyt mitään poikkeavaa, kyseessä täytyy olla pehmytkudosvaurio (selkäongelmat eivät kuulemma oireile tällaisena ontumisena), jota nyt sitten lähdettiin hoitamaan hieronnalla ja akupunktiolla. Ensimmäisellä hierontakerralla kävi ilmi, niin kuin oletinkin, että koira on umpijumissa, vino (Tiikeri on maaninen vasemman puolen juoksija valjakossa) ja useat takaosan lihakset tuntuvat poikkeavilta. Myös peräaukon yläpuolella ollut kasvain jatkoi kasvamistaan, joten päädyimme poistamaan sen. Leikkaus oli tiistaina, ja nyt poika opettelee sisäkoiran leppoisaa elämää. Täytyy kyllä tunnustaa, että tässä suhteessa Tiikeri on yllättänyt minut täysin - se on sisällä rauhallinen ja kiltti, on todella hienosti lasten kanssa ja onnellisena kyhnää sylissä aina tilaisuuden saadessaan. Meidän Tiikeri?!! Ainoastaan yksin jääminen aiheuttaa sille Suurta Huolestumista (ja tuttujen Tiikerimäisten luonteenpiirteiden ilmenemistä), mutta jos Viiru tai Pate jää kaveriksi, kaikki on hyvin.

Kasvaimesta otettiin koepala, josta pitäisi muutaman viikon sisällä tulla vastaus. Toivotaan tosiaan, että onni olisi kääntynyt, kasvain olisi hyvälaatuinen (eikä uusiudu) ja tuo ontuminenkin saataisiin säännöllisellä lihashuollolla kuriin.

Unna ja Tiikeri.

Jouluterveisiä Piilopoluilta!

Meillä syödään, nukutaan, leikitään, ulkoillaan ja ennen kaikkea nautitaan lumesta ja talvesta :) Niin koirat, lapset kuin me isommatkin olemme innoissamme, kun lopultakin on kunnon talvi. Eilen kävimme Heidin kanssa valjakoilla ensimmäistä kertaa oikein kunnon tarpomislenkin tälle kaudelle, kun aukaisimme uutta reittiä Ritakorpeen. Milou johti yksin koko matkan ja on ollut todella palkitsevaa huomata kuinka siitä on vuosien vieriessä kehittynyt ihan oikea avoimen kentän johtaja.

Alkavalle vuodelle toivomme myös pienten tassujen tepsutusta Piilopoluille, pitkästä aikaa. Kenna on parhaillaan tapaamassa erästä komeaa, vanhempaa herrasmiestä, reilun kuukauden päästä sitten nähdään, josko haaveemme on kuultu :)

Kauden ensimmäinen asiakasajelukin on tehty, kuvassa poikaporukka eli Milou, Aksu, Astro, Asterix, Fenris ja Wimma. Mukavasti reki liikkui!

Paten mielestä parhautta talvessa on paitsi rekiajelut, myös lumityöt! Niissä se kyllä avustaa loppumattomalla innolla...